Viime viikko tarjosi makeita seikkailuja, kun pääsin työni kautta matkustamaan toista kertaa elämässäni Lontooseen. Olin ollut kerran Lontoossa aikaisemmin vuonna 2006, mutta tuosta reissusta en oikeastaan muista enää mitään, joten lähdin varsin uusin silmin matkaan. Lontoo on todella miellyttävä ja mielettömän iso kaupunki, jossa on oikeasti tutkittavaa monen päivän ajaksi. Paluu kotiin olikin sitten parin mutkan takana, mutta ensin pari sanaa Lontoosta!
Valitettavasti säät eivät olleet puolellamme seikkailun aikana, joten sateinen Emmerdale – fiilis oli mukana alusta asti. Tämä ei kuitenkaan haitannut. Minulla oli ensimmäisen päivän ajan aikaa tutustua Lontooseen enemmän ja kävelinkin yhteensä about 23 000 askelta ihmetellen taidemuseoita, kirkkoja ja sitä miten erilaista arkkitehtuuria kaupunkiin sisältyy. Muutaman sata metriä, kun kävelee niin rakennukset muuttuu yhtäkkiä ihan erilaisiksi.
Yksi mukavimmista kokemuksista itselleni oli kaupungin suurimman Waterstone kirjakaupan löytäminen. Jaksan aina innostua mitä ihmeellisimmistä asioista ja nyt innostuin tämän huikean ison kirjakaupan löytämisestä! Jo ensimmäinen kerros oli mun mielestä aivan loistava kattaus uutuuskirjoja ja huh, kun huomasin, että kirjoja löytyy neljästä kerroksesta 🙂 Pitkän pohdiskelun jälkeen mukaani tarttuivat sijoittajaguru Ray Dalion – Principles niminen omaelämäkerta, josta Helsingin Sanomien Jaakko Lyytinen hienosti joulukuussa kirjoitti sekä toisena Ryan Holidayn stooalaisuuteen liittyvä päiväkirja.
Lontoossa tosiaan saa ajan kulumaan. Jopa niinkin hyvin, että paluulennolta voi myöhästyä! Mä olen luonteeltani optimisti ja uskon selviäväni ties sun minkälaisista koitoksista. Torstai aamuna 8.30. aikoihin tajusin, että meidän on muuten pakko lähteä kohta, jos halutaan ehtiä koneeseen. Lähdimme kuitenkin luottavaisen hitaasti metrolle, josta matkustus Heathrow:n lentokentälle alkoi. Mulla oli sellainen uskomus, että näin modernissa kaupungissa pääsemme puolessa tunnissa Heathrow:n lentokentälle. Hommahan ei ollut näin, vaan järkytyin, kun pysäkkejä oli sen verran paljon. Matka kesti tunnin ja olimme perillä 40 minuuttia ennen lähtöä. Kentällä työkaveri lähti viemään laukkuansa ruumaan, jossa hänelle sanottiin, että ”Tähän aikaan me emme enää ota matkustajia. Myöhästyitte 5 minuuttia”. Pari kirosanaa lensi päässä ja yritin kovasti sanoa henkilökunnalle, että ehdimme tietenkin juosta koneeseen, mutta tämä ei mennyt heille läpi, kun säännöt ovat säännöt. Ymmärrän. Nyt olisi siis ”lupa odottaa”. Mutta okei – tulee ainakin aikaa istua alas, tehdä vähän keskeneräisiä hommia ja levähtää. Kunhan kotiin sitten joskus pääsisi!
Seuraava lento lähti sitten illalla ja saavuimme Helsinkiin joskus puolen yön aikoihin. Valkoinen lumi oli odottamassa pienen pakkasen kanssa ja lähdin terminaalista poistuessani maksamaan parkkihallin aikaa automaattiin. ”Jaahas, ei hyväksy korttia” mietin ja päätin, että kokeillaanpa uudestaan toisessa automaatissa – ei vieläkään..
”Huh, nyt väsyttää ja on kylmä. Käynpä heittämässä tavarat autoon ja haen sieltä lapaset ja pipon.” Olin laittanut auton parkkialueen kirjaimen muistiin ja se oli ”G”. En tästä huolimatta löytänyt autoa mistään. Kävin yläkerrassa, josta palasin alakertaan ja viimein näin autoni. Sieltä matka jatkui takaisin automaatille, josta soitin tukipalveluun, johon kerroin, että korttini ei toimi. Annoin hyvälle asiakaspalvelijalle kortin tiedot, josta sain laskun automaatille. Kiitin ja sanoin hyvät yöt tukipalvelun palvelijalle omaa sänkyäni jo miettien. Laitoin pankkikortin sisään ja kappas! Pankkikortti ei toimi. Kokeilen uudestaan ja ei vieläkään. Nyt alkaa ärsyttää!
Juoksen sisälle terminaaliin, jossa kokeilen nostaa rahaa, eikä kortti toimi edelleenkään. Kylmä hiki alkaa valua ja mietin, oliko väärin käyttää Debitiä pariin otteeseen reissussa. Toinen matkustaja tulee kokeilemaan pankkikorttia ja hänelläkään ei toimi. Okei, pankkiongelma siis! Päätän kuitenkin vielä kokeilla kerran ja saan viimein pankkikortin toimimaan. Sitten taas maksamaan parkkilaskua. Automaatilla huomaan, että äsken sählätessäni hukkasin viallisen parkkilippuni johonkin, jossa oli parkkitiedot. ”Voi juma… OK, kyllä tästä silti selvitään!” Soitin tukipalveluun, josta vastasi onnekseni tuttu naisen ääni. Sanoin, että ”Minä täällä taas. Hukkasin pankkikortin kanssa sählätessäni parkkilipun, voitko auttaa taas?”. Nainenhan auttoi ja pääsin lähtemään kotiin klo 2.00. aikoihin.
Mitä tästä opin ja mikä kannattaa muistaa? Vaikka ikuinen optimisti olenkin, ensi kerralla varmistan tarkemmin, kuinka paljon tuntemattomassa paikassa menee aikaa matkustukseen ja muistan, että jos kentälle saapuu 45 minuuttia ennen, eikä check – iniä ole tehty, sisälle ei enää pääse. Välillä päässä ärsytti, kun mikään ei toiminut, mutta kotona odottava sänky oli kyllä huikean hyvän tuntuinen ja tämä tarinahan pelkästään hymyilyttää nyt, kun tätä kirjoitan. Jos torstain fiilikset olisi voinut pukea melodiaksi, niin se kuulostaisi suurin piirtein alla olevalta kappaleelta.