Tämän viikon biisi soittolistalle on yksi maailman parhaista biiseistä. En kuitenkaan laita Led Zeppelinin versiota, vaan toisen legendaarisen bändin Heartin esityksen vuodelta 2012. Tässä coverissa ja kunnianosoituksessa tehdään ihan oikeasti kunniaa – niin hieno tämä sovitus on. Videota katsoessa voi vain kuvitella, miltä yleisössä istuvilta Led Zeppelinin jäseniltä tuntuu saada tällainen kunnianosoitus ja fiilistellä luomaansa elämää suurempaa kappaletta.
Monilla on omat mielipiteensä sekä uskomuksensa Alexander Stubbista ja minä olen aina pitänyt hänestä. Joissain ihmisissä loistaa kaunis uteliaisuus maailmaa kohtaan ja tällainen kuva minulla tulee lähes aina, kun näen hänet puhumassa. Alexander piti taannoin TedX:ssä hienon puheen onnellisuuden merkityksestä, joka on hyvä muistutus siitä, miten tavoitella onnellista tasapainoista elämää. Tämä aihe on hirveän iso, joten en yritäkään kaikkea käydä läpi, mutta tiivistän muutaman asian, joiden kohdilla nyökkäilin puhetta kuunnellessa ja minkälaisia ajatuksia minulla tuli mieleen.
Body – Ruumiin hyvinvointi
Melkein kaikki haluavat näyttää hyvältä ulkoisesti, mutta Alexin mukaan tärkeämpää on tuntea hyvältä sisäisesti. Niinhän se on. Aamulla herätyskello soi ja ensimmäisenä reaktiona joillain saattaa olla torkkunapin painaminen ja toiset lähtevät laittamaan aamupalaa. Töiden jälkeen, kun tulee kotiin, yksi houkuttavimmista paikoista löytää rentouttava relaamisen kohde on oma kotisohva. Siitä otetaan sitten kaukosäädin käteen ja pistetään telkkari tai Netflix päälle. Itse teen tällä lailla tosi usein, eikä siinä ole mielestäni mitään vikaa. Alexanderin puhetta kuunnellessa mietin, että tärkeämpää on se, mitä tekee sen jälkeen, kun on ollut sohvalla. Ihmisen kehon on pakko pysyä liikkeessä, pysyäkseen vireessä. Olen huomannut, että jos sohvaperunana olon jälkeen ei lähde ulos, tai liiku, viretila laskee hirveästi. Tässä vaiheessa virettä voi toki nostaa kahvilla, tai herkkuruoalla, mutta mikään ei tuota parempaa oloa kroppaan, kuin sen liikkeelle laittaminen. Eihän se aina helppoa ole, mutta pienikin ulkoilu tekee ihmeen hyvää 🙂 Pienestä liikkeelle!
Nukkuminen on myös olennainen osa tasapainoista fiilistä ja siinä onkin välillä haastetta. Olen aina tykännyt sanoa, että ”Nukkuminen on ihan parasta, mutta hereilläkin on tosi kivaa!”. Yksi juttu, mikä mulla on toiminut paremman unen saannissa, on puhelimen ja digilaitteiden poislaitto klo 22.00 aikoihin. Mulla on aina joku kirja nukkumaan mennessä vieressä, jota luen. Se saattaa olla joku kiinnostava tietokirja, romaani, tai toisinaan myös joku sairaan tylsän oloinen kirja, joka tekee tehtävänsä saamalla mielen niin väsyneeksi, että on vaan pakko nukahtaa. Vaikka nukkumaan meno aikaisin olisikin vaikeaa välillä, se on kuitenkin pakollista ruumiillisen hyvinvoinnin ja onnellisen olotilan saamiseksi.
Mind – Mieli
Alexander puhuu tietenkin somesta ja sanoo yrittävänsä pitävän sosiaalisen median käytön yhdessä tunnissa per päivä. En osaa laskea, kuinka paljon aikaa itselläni menee, kun joudun sitä työni puolesta paljon käyttää, mutta yritän sitä kuitenkin koko ajan vähentää. Sosiaalisessa mediassa on se mielenkiintoinen haaste, että kaikki ovat siellä. Tuntuu välillä, että jos sieltä jää pois, hukkuu täysin omien kavereiden kuulumisista ja voi jäädä ulkopuolelle monesta. Simon Sinek sanoi jossain Ted puheessaan, kuinka ihminen saa aina pienen dopamiini – onnellisuuspaukun, kun Facebookiin, Whatsappiin, tai sähköpostiin tulee uusi ilmoitus. Tämä on se koukuttava tekijä, jonka takia itsekin roikun usein sosiaalisessa mediassa liikaa.
Empathy – Empatia
Alexander ottaa puheen lopussa kantaa tulevaisuuteen roboottien, tekoälyn ja digitalisaation kasvun näkökulmasta ja puhuu kuinka tärkeään osaan empatia ja läsnäolo jäävät. Tämä on äärimmäisen tärkeä pointti! Mikä on aidompaa, kuin se että kohtaat joka päivä jonkun ihmisen, kuulet hänen huolensa ja ilonsa 100 prosenttisesti. Kukapa ei tästä pitäisi?
Me eletään tosi mielenkiintoisessa maailmassa. Joka aamu on tehtävä valinta, lähdenkö ulos miettien kaikkia haasteita, vai tutkinko ja katselenko maailmaa niin, että kaikki on ihmeellistä ja kaikki on mahdollista?
Mä tiedän, että onnellisuudesta puhuminen saattaa tuntua joistain ihmisistä vähän tylsältä ja hippimäiseltä, mutta se on silti tosi kiinnostava aihe, koska väittäisin, että ihmiset lähtökohtaisesti aina sitä tavoittelee. Kiinnostava pointti on kuitenkin miettiä, tavoitellaanko me onnellisuutta vai nautintoja, jotka ovat kaksi eri asiaa. Nautintoja hakiessa huomiomme kiinnittyy helposti hetkellisiin tiloihin, kuten suklaan nauttimiseen, tai asioihin, mitä rahalla saa. Näistä tulee onnellinen olo joksikin aikaa, mutta onnellisuus on se tasapainon olotila, mistä Alexander hienosti puhuu. Välillä kaikki ei mene putkeen, mutta siitäkin selvitään, koska sisäinen vointi on hyvä 🙂 Mukavaa viikkoa kaikille!
Startup Passion – niminen hanke vei mut koko viime viikoksi Viroon seuraamaan, miten eri maista tulevia ihmisiä laitetaan yhdessä pohtimaan, miten ideasta voidaan synnyttää startup yritys. Tällaiset reissut ovat siitä mahtavia aina, että niissä pääsee tutustumaan erilaisiin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin, mistä tykkään paljon! Viikko oli rankka ja edelleen väsyttää, minkä vuoksi tämän viikon kirjoitus jää lyhyeksi. Päällimmäisenä fiiliksenä viime viikosta on hauskuus 🙂 Meillä oli mahtava porukka mukana, joiden kanssa yksi aina melodialtaan mieltä nostattava biisi pisti aina tanssin päälle.
Vaikka ei oliskaan minkäänlaisia tanssitaitoja, täytyy sanoa, että tanssiminen on yllättävän hauskaa touhua. Varsinkin tämän legandaarisen biisin tahdissa 😀
Mä oon jotenkin pelännyt välillä, tuleeko enää mistään hyvää musiikkia. Apple Musicia / Spotifyta kuunnellessa on lähes kaikki maailman biisit käsissä, joten on helppo ladata soittolistat täyteen omia lempparibiisejä ja etsiä uusia. Samaan aikaan, kun koittaa pysyä selvillä, minkälaista musiikkia kaikki top listat tarjoavat, on ollut helppo kuulla, että suosituimmat biisit edustavat poikkeuksetta samaa genreä.
Onko siis mun kaltaisen rock musiikin diggarin vaan myönnyttävä siihen, että enää ei tule uutta Metallicaa, Talking Headsia, Bruce Springsteenia, tai Joy Divisionia? EI TODELLAKAAN.
Mun ongelma on ehkä ollut, että en oo osannut etsiä uutta musaa oikealla tavalla. Saan usein suosituksia uusista hyvistä bändeistä kavereilta, mutta harvoin osun itse oikeaan. Nyt oon kuitenkin löytänyt hyvän keinon Apple Musicia käyttäessäni. Kuuntelin Mumford & Sonsia ja tsekkasin läpi soittolistoja, joissa Mumford & Sons on mukana, tai listoja bändeistä, joihin Mumford & Sons on vaikuttanut. Osuin johonkin tosi makeeseen, joka uppos täysin saman tien. Bear’s Den!! Vitsi miten makea bändi 80-luvun viboilla höystettynä. Loistavaa musiikkia tehdään vielä ja sen löytäminen on yllättävän helppoa. Ehkä sitä itse, jos joku toinenkin on vähän turhan laiska vaan ettimään mitään uutta. Tsekkaa siis tämä brittiläisbändi ja fiilistele maanantai iltaa 🙂 Jos sulla on Spotify / Apple music, voit sieltä helposti kuunnella koko levyn läpi!
En oikein diggaile rikossarjoista, kun niitä tulee ovista ja ikkunoista, mutta tämä sarja on herättänyt mun mielenkiinnon. Sarjassa on kaksi FBI-agenttia 1970-luvulta, jotka opettavat muille agenteille murhaajien ja rikollisten psykologiaa rikosten takana. On mielenkiintoista seurata, kuinka aliarvostettua psykologian merkitys on tuohon aikaan FBI:ssä ollut, mikäli sarja kuvastaa siis oikeita ajan tunnelmia, miltä kovasti ainakin vaikuttaa. Ensimmäisten jaksojen perusteella sarjassa käsitellään teemoja ”Voiko ihminen syntyä pahaksi, vai kasvaako ihminen pahaksi?”. Vahva suositus tämän sarjan katsomiselle rauhallisille arki-illoille 🙂
Joonas Nordman – Ruben Stiller
Viime viikolla pohdimme työmaalla näkemysjohtajan ominaisuuksia, mistä itsekin kirjoitin blogia, jonka joskus julkaisen. Minun päänäkökulmani oli, että näkemysjohtajan tärkeimpiä puolia on tarkastella ongelmatilanteissa tasapuolisesti molempia mielipiteitä, kuten Joonas Nordmanin näyttelemä Ruben Stiller alla olevassa videossa hienosti tekee 🙂
Pitkäaikaisena funkin ystävänä törmäsin ihan sattumalta Coloradosta tulevaan bändiin nimeltä ”The String Cheese Incident”. Kun kuuntelin alla olevan kappaleen ensi kertaa, sain sellaisen fiiliksen, että tässä on porukka jolla on Groove hallussa ja älyttömän tiukkaa yhteensoittoa. Olin aika varma myös, että suurin osa soittajista olisi jostain syystä Afrikkalaisia, mutta kappas – kyseessä onkin tosiaan coloradolainen bändi, joka on ollut olemassa vuodesta 1993. Eipä ole koskaan tullut vastaan. Hauskaa, kun vanhat herrat joraa! Tällä menolla uusi viikko käyntiin! 🙂
Viime viikko tarjosi makeita seikkailuja, kun pääsin työni kautta matkustamaan toista kertaa elämässäni Lontooseen. Olin ollut kerran Lontoossa aikaisemmin vuonna 2006, mutta tuosta reissusta en oikeastaan muista enää mitään, joten lähdin varsin uusin silmin matkaan. Lontoo on todella miellyttävä ja mielettömän iso kaupunki, jossa on oikeasti tutkittavaa monen päivän ajaksi. Paluu kotiin olikin sitten parin mutkan takana, mutta ensin pari sanaa Lontoosta!
Valitettavasti säät eivät olleet puolellamme seikkailun aikana, joten sateinen Emmerdale – fiilis oli mukana alusta asti. Tämä ei kuitenkaan haitannut. Minulla oli ensimmäisen päivän ajan aikaa tutustua Lontooseen enemmän ja kävelinkin yhteensä about 23 000 askelta ihmetellen taidemuseoita, kirkkoja ja sitä miten erilaista arkkitehtuuria kaupunkiin sisältyy. Muutaman sata metriä, kun kävelee niin rakennukset muuttuu yhtäkkiä ihan erilaisiksi.
Yksi mukavimmista kokemuksista itselleni oli kaupungin suurimman Waterstone kirjakaupan löytäminen. Jaksan aina innostua mitä ihmeellisimmistä asioista ja nyt innostuin tämän huikean ison kirjakaupan löytämisestä! Jo ensimmäinen kerros oli mun mielestä aivan loistava kattaus uutuuskirjoja ja huh, kun huomasin, että kirjoja löytyy neljästä kerroksesta 🙂 Pitkän pohdiskelun jälkeen mukaani tarttuivat sijoittajaguru Ray Dalion – Principles niminen omaelämäkerta, josta Helsingin Sanomien Jaakko Lyytinen hienosti joulukuussa kirjoitti sekä toisena Ryan Holidayn stooalaisuuteen liittyvä päiväkirja.
Lontoossa tosiaan saa ajan kulumaan. Jopa niinkin hyvin, että paluulennolta voi myöhästyä! Mä olen luonteeltani optimisti ja uskon selviäväni ties sun minkälaisista koitoksista. Torstai aamuna 8.30. aikoihin tajusin, että meidän on muuten pakko lähteä kohta, jos halutaan ehtiä koneeseen. Lähdimme kuitenkin luottavaisen hitaasti metrolle, josta matkustus Heathrow:n lentokentälle alkoi. Mulla oli sellainen uskomus, että näin modernissa kaupungissa pääsemme puolessa tunnissa Heathrow:n lentokentälle. Hommahan ei ollut näin, vaan järkytyin, kun pysäkkejä oli sen verran paljon. Matka kesti tunnin ja olimme perillä 40 minuuttia ennen lähtöä. Kentällä työkaveri lähti viemään laukkuansa ruumaan, jossa hänelle sanottiin, että ”Tähän aikaan me emme enää ota matkustajia. Myöhästyitte 5 minuuttia”. Pari kirosanaa lensi päässä ja yritin kovasti sanoa henkilökunnalle, että ehdimme tietenkin juosta koneeseen, mutta tämä ei mennyt heille läpi, kun säännöt ovat säännöt. Ymmärrän. Nyt olisi siis ”lupa odottaa”. Mutta okei – tulee ainakin aikaa istua alas, tehdä vähän keskeneräisiä hommia ja levähtää. Kunhan kotiin sitten joskus pääsisi!
Seuraava lento lähti sitten illalla ja saavuimme Helsinkiin joskus puolen yön aikoihin. Valkoinen lumi oli odottamassa pienen pakkasen kanssa ja lähdin terminaalista poistuessani maksamaan parkkihallin aikaa automaattiin. ”Jaahas, ei hyväksy korttia” mietin ja päätin, että kokeillaanpa uudestaan toisessa automaatissa – ei vieläkään..
”Huh, nyt väsyttää ja on kylmä. Käynpä heittämässä tavarat autoon ja haen sieltä lapaset ja pipon.” Olin laittanut auton parkkialueen kirjaimen muistiin ja se oli ”G”. En tästä huolimatta löytänyt autoa mistään. Kävin yläkerrassa, josta palasin alakertaan ja viimein näin autoni. Sieltä matka jatkui takaisin automaatille, josta soitin tukipalveluun, johon kerroin, että korttini ei toimi. Annoin hyvälle asiakaspalvelijalle kortin tiedot, josta sain laskun automaatille. Kiitin ja sanoin hyvät yöt tukipalvelun palvelijalle omaa sänkyäni jo miettien. Laitoin pankkikortin sisään ja kappas! Pankkikortti ei toimi. Kokeilen uudestaan ja ei vieläkään. Nyt alkaa ärsyttää!
Juoksen sisälle terminaaliin, jossa kokeilen nostaa rahaa, eikä kortti toimi edelleenkään. Kylmä hiki alkaa valua ja mietin, oliko väärin käyttää Debitiä pariin otteeseen reissussa. Toinen matkustaja tulee kokeilemaan pankkikorttia ja hänelläkään ei toimi. Okei, pankkiongelma siis! Päätän kuitenkin vielä kokeilla kerran ja saan viimein pankkikortin toimimaan. Sitten taas maksamaan parkkilaskua. Automaatilla huomaan, että äsken sählätessäni hukkasin viallisen parkkilippuni johonkin, jossa oli parkkitiedot. ”Voi juma… OK, kyllä tästä silti selvitään!” Soitin tukipalveluun, josta vastasi onnekseni tuttu naisen ääni. Sanoin, että ”Minä täällä taas. Hukkasin pankkikortin kanssa sählätessäni parkkilipun, voitko auttaa taas?”. Nainenhan auttoi ja pääsin lähtemään kotiin klo 2.00. aikoihin.
Mitä tästä opin ja mikä kannattaa muistaa? Vaikka ikuinen optimisti olenkin, ensi kerralla varmistan tarkemmin, kuinka paljon tuntemattomassa paikassa menee aikaa matkustukseen ja muistan, että jos kentälle saapuu 45 minuuttia ennen, eikä check – iniä ole tehty, sisälle ei enää pääse. Välillä päässä ärsytti, kun mikään ei toiminut, mutta kotona odottava sänky oli kyllä huikean hyvän tuntuinen ja tämä tarinahan pelkästään hymyilyttää nyt, kun tätä kirjoitan. Jos torstain fiilikset olisi voinut pukea melodiaksi, niin se kuulostaisi suurin piirtein alla olevalta kappaleelta.
Kuluneen viikon hienoin musiikkikokemus tuli taas Suomiloven kautta. Viitasen Piia on minulle ennestään tuttu kappaleestaan ”Miksi pelkäisin”, mutta nyt Piia teki sellaisen vaikutuksen, että laitoin Apple Musicin kautta koko levyn soimaan.
Viitasen Piia – Kuuletko äitini mua
Kuten lauantain Suomilove jaksossa pohdittiin, tuleeko sitä äidille sanottua kiitos tarpeeksi usein? Tämä kappale sai mut tosissaan miettimään, kuinka kiitollinen olen niin monesta asiasta omalle äidille. On ollut tilanne mikä tahansa, olen aina pystynyt soittamaan äidilleni ja hän soittelee aina ja kysyy kuulumisia. Mun äiti on äärimmäisen empaattinen ja mielettömän hauska, jonka kanssa jaksaa jutella aina vaikka kuinka pitkään. Äiti on opettanut mulle lukuisia äärettömän tärkeitä asioita, joista seuraavat tulevat ensimmäisinä mieleen:
Empatia – Uskon, että kenelle tahansa tulee hyvä olo, jos tuntee, että toinen kuuntelee aina koko sydämellään.
Nöyryys – Vaikka kuinka olisi varma, että on jostain asiasta oikeassa, kunnioitan sitä, miten nöyrästi meidän äiti tuo mielipiteensä esille eri tilanteissa.
Pyyteettömyys – Aina ei tarvitse odottaa saavansa jotain jostain hyvästä teosta.
Huumori – Asiat eivät ole aina niin vakavia, kuin ensin luullaan. Leppoisa huumori keventää aina tunnelmaa.
Tällaisia asioita meidän äiti on miljoonien muiden asioiden seassa opettanut. Nuo tulivat ensimmäisenä mieleen kenties siksi, että arvostan niitä meidän äidissä eniten ja niissä minulla on edelleen opittavaa. Makeeta, että tällainen puhutteleva biisi on tehty! Katso alta Youtubesta löytyvä musiikkivideo, tai Suomilove esitys.
Herätys uuteen aamuun ja uuteen kuukauteen. Helmikuu on lapsesta saakka ollut mun muistissa kylmän hiihtokelin täyttämä. Pakkasta näyttää nytkin olevan Korian konnuilla 10,3 astetta, joka on varsin talvinen lämpötila ja otan sen mielelläni vastaan 🙂
Egotrippi – Uusi aamu
Tästä kappaleesta on tullut parin viime viikon aikana mulle osa aamurutiinia ja heräämistä päivään. Knipi ja Mikki laulavat loistavasti yhteen ja bändi tuo tiukalla yhteensoitolla sopivan sähköisen fiiliksen, joka herättää aina pään ja kropan uuteen aamuun.
The Oatmeal – Sarjakuvasivusto
Törmäsin viime viikolla yhteen parhaimmista sarjakuvasivustoista netissä vähään aikaan. The Oatmeal on Amerikoissa kulttimainetta saava sivusto, josta löytyy luovasti tehtyjä sarjakuvia kissoista, koirista, tietokoneista ym. arkielämän asioista. Itseäni miellytti eniten alla oleva sarjakuva muiden ihmisten kohtaamisesta ja pohdinkin, että vaikka halailu onkin kivaa, menen silti tuon ensimmäisen tervehtimistyypin kategoriaan!
Runoutta
Ihmisten kohtaaminen on virkistävää, mutta niin voi olla myös tunteiden kohtaamisella. Tänä aamuna mielessäni pyörii yksi kauneimmista runoista, jota olen koskaan kuullut. Harjoittelin viime viikolla pitkästä aikaa meditointia, jota kautta tämä runo tuli mieleen:
Kutsu Mara teelle
Tämä ihmisyys on majatalo.
Joka aamu saapuu uusi vieras.
Ilo, masennus, ilkeys,
joskus hetkellinen tietoisuus tulee
odottamattomana vieraana.
Toivota ne kaikki tervetulleiksi ja viihdytä niitä! (…)
