Jes! Viimein jaksoin julkaista uuden blogikirjoituksen. Nämä täällä julkaisemani blogit olivat vuonna 2018 enemmänkin itsereflektiota, jonka kautta kuvailin itselleni sen hetkisiä tunteita. Mikään ei ole sen suhteen muuttunut. Nyt 2023 kirjoitan tätäkin tekstiä pyrkien avaamaan tekstin muotoon, mitä aivoni minulle haluaa sanoa.

Pohdin tällä hetkellä sitä, miten asiat ovat muuttuneet elämässäni sen jälkeen, kun viimeisen kerran tänne blogikirjoituksen julkaisin. Vuosi 2018 oli osaltani matkustamisen vuosi. Aikaisemmissa blogeissakin kuvasin hieman sitä, kuinka pääsin töiden kautta matkustamaan ja tutustumaan upeisiin tyyppeihin. Minua lennätettiin pääasiassa Baltiaan, mutta myös Itävaltaan ja Venäjälle. Itävallassa olin jännän äärellä, kun minut kutsuttiin puhumaan luovien alojen tilasta Suomessa Wienin yliopistoon. Mieletön jännitys puhkesi hyvin menneen puheen jälkeen. Päivittelin lavalla vielä kaikkien edessä istuessani, että ”Huh.. Mä oikeesti selvisin tästä ja tää meni hyvin”. Ainoa ongelma oli vaan, että havahduin itävaltalaisen juontajan kysymykseen ”How does this work in Finland?” , johon vastasin ”Could you repeat the question?”. Palasin tässä kohti maan pinnalle ja tajusin, että esiintyminenhän jatkuu vielä. Latasin niin kovat paukut puhettani varten, että unohdin unelmoimaan puheen jälkeen sovitun paneelin ajaksi. Vieressäni saksalaiset rouvat pauhkasivat kovaa loistavia vastauksia kerta toisensa jälkeen. Mulla oli yllättävän hankala päästä puheeseen kiinni, mutta eipä tuo loppujen lopuksi haitannut. Tärkeintä oli, että puhe oli onnistunut.

Nyt vuonna 2023, olen onnellisessa asemassa projektipäällikkönä, jossa pääsen kouluttamaan ja kehittämään uutta jatkuvasti. Uskon, että olen jokaisena vuotena oppinut jotain uutta. En ole tarkempia reflektointeja tehnyt, mutta sen hetkisiin työmatkoihini ja projekteihini vedoten, veikkaisin tämmöistä:

2018 opin, että luovuuden prosessi yhdessä jaettuna toisen kanssa synnyttää lähes aina jotain hienoa. Olen oikeasti ylpeä dokumentista, jonka teimme Joni Hakasalon kanssa. Aluksi ajatuksenamme oli tehdä vain lyhyt opetusvideo, mutta lopputuloksena syntyi 40 minuuttinen haastattelutuokio, jossa kuvasimme Startup Hankkeen matkan. https://www.youtube.com/watch?v=I7KokN0tfMM&t=1491s

2019 opin, miten yhteistoiminnallisen johtamisen filosofia oikeasti saa aikaan turvallisen ryhmän. Olin pääkouluttajana Petroskoissa oululaisille ja petroskoilaisille tarkoitetulla opiskeluviikolla. Parhaimpia hetkiä viikolta oli, kun päätimme jokaisen päivän aina opettajien kanssa samoin, kuin opiskelijoiden kanssa. Reflektoimme, mikä meni hyvin ja missä tarvitaan apua. Jokainen kertoi vuorotellen huolensa, tuli kuulluksi ja selvitimme hetkessä ratkaisun. Lopputuloksena, opettajilla oli turvallinen olo ja opiskelijat voivat hyvin. Opiskelijat innostuivat solmimaan viikon aikana ystävyyssuhteita, jotka jatkuivat vielä pitkään viikon jälkeen.

2020 opin delegoinnin merkityksestä. Opin käytännössä isäni käyttämää lausahdusta ”Delegoi niin, että hirvittää”. Olin projektipäällikkönä ESGE – nimisessä hankkeessa, jossa eräs projektityöntekijäni eteni töissään hyvin, mutta huomasin pieniä haasteita meidän välillä. Keskustelin hänen kanssaan ja kuulin, että hän ei tunne minun luottavan häneen. Pienen keskustelun jälkeen ymmärsin, että kerroin luottavani häneen puheen tasolla, mutten näyttänyt tätä hänelle. Pyysin tätä anteeksi ja otin tästä oppini. Lopputuloksena olen tästä pyrkinyt aina muistamaan muita ohjatessani tai johtaessa, että delegoin heille vastuuta niin paljon, että pikkusen tosiaan itseä hirvittää. En kuitenkaan missään nimessä päästä luottamuksen narua irti, vaan tiukennan aina tarpeen tullen ja varmistan, että toinen etenee oikeaan suuntaan. Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta oppia ikä kaikki!

2021 opin, että välillä kannattaa edetä kohti pelkoa. Juonsin tapahtuman, jossa kuulijoina oli satakunta arvovaltaista kuulijaa. Olin jännittänyt tuota hetkeä pitkään, mutta jotenkin lavalle mennessäni, sain yllättävän nopeasti rauhan kaikkeen tekemiseen. Ymmärsin eräällä lailla, että pelko on tunne, joka on päässä, mutta se ei välttämättä ole fakta. Kun viimein saavun lavalle, olen läsnä vain siinä hetkessä, laitan hymyn kasvoilleni ja päätän pitää hauskaa.

2022 opin kysymällä johtamisen tärkeydestä. Miten hienoa onkaan saattaa yksilöohjaus, tai ryhmäsparraus sessio tilanteeseen, jossa osallistujat itse keksivät kirkkain silmin jonkun uuden idean, joka heitä hyödyttää. Keskiössä tässä on ollut se, että etenen alussa laajemmista kysymyksistä (Unelmat, visiot ja strategiat) pikkuhiljaa yksityiskohtaisempiin kysymyksiin. Pyrin olemaan mahdollisimman läsnä, jotta ymmärrän täysin, mitä toinen ajattelee.

Mikä on vuoden 2023 oppini? Tämän vuosi tulee näyttämään. Minulla on menossa vaativin hankkeeni kenties koskaan, mutta sepäs innostaa minua entistä enemmän kehittämään. Tarpeeksi vaativassa tehtävässä pääsee flow-tilaan, joka tuo aina hyvän olon. Pyrin kuvaamaan tämän vuoden aikana blogien kautta näitä hyvän olon tunteita.