En oikein diggaile rikossarjoista, kun niitä tulee ovista ja ikkunoista, mutta tämä sarja on herättänyt mun mielenkiinnon. Sarjassa on kaksi FBI-agenttia 1970-luvulta, jotka opettavat muille agenteille murhaajien ja rikollisten psykologiaa rikosten takana. On mielenkiintoista seurata, kuinka aliarvostettua psykologian merkitys on tuohon aikaan FBI:ssä ollut, mikäli sarja kuvastaa siis oikeita ajan tunnelmia, miltä kovasti ainakin vaikuttaa. Ensimmäisten jaksojen perusteella sarjassa käsitellään teemoja ”Voiko ihminen syntyä pahaksi, vai kasvaako ihminen pahaksi?”. Vahva suositus tämän sarjan katsomiselle rauhallisille arki-illoille 🙂
Joonas Nordman – Ruben Stiller
Viime viikolla pohdimme työmaalla näkemysjohtajan ominaisuuksia, mistä itsekin kirjoitin blogia, jonka joskus julkaisen. Minun päänäkökulmani oli, että näkemysjohtajan tärkeimpiä puolia on tarkastella ongelmatilanteissa tasapuolisesti molempia mielipiteitä, kuten Joonas Nordmanin näyttelemä Ruben Stiller alla olevassa videossa hienosti tekee 🙂
Pitkäaikaisena funkin ystävänä törmäsin ihan sattumalta Coloradosta tulevaan bändiin nimeltä ”The String Cheese Incident”. Kun kuuntelin alla olevan kappaleen ensi kertaa, sain sellaisen fiiliksen, että tässä on porukka jolla on Groove hallussa ja älyttömän tiukkaa yhteensoittoa. Olin aika varma myös, että suurin osa soittajista olisi jostain syystä Afrikkalaisia, mutta kappas – kyseessä onkin tosiaan coloradolainen bändi, joka on ollut olemassa vuodesta 1993. Eipä ole koskaan tullut vastaan. Hauskaa, kun vanhat herrat joraa! Tällä menolla uusi viikko käyntiin! 🙂
Viime viikko tarjosi makeita seikkailuja, kun pääsin työni kautta matkustamaan toista kertaa elämässäni Lontooseen. Olin ollut kerran Lontoossa aikaisemmin vuonna 2006, mutta tuosta reissusta en oikeastaan muista enää mitään, joten lähdin varsin uusin silmin matkaan. Lontoo on todella miellyttävä ja mielettömän iso kaupunki, jossa on oikeasti tutkittavaa monen päivän ajaksi. Paluu kotiin olikin sitten parin mutkan takana, mutta ensin pari sanaa Lontoosta!
Valitettavasti säät eivät olleet puolellamme seikkailun aikana, joten sateinen Emmerdale – fiilis oli mukana alusta asti. Tämä ei kuitenkaan haitannut. Minulla oli ensimmäisen päivän ajan aikaa tutustua Lontooseen enemmän ja kävelinkin yhteensä about 23 000 askelta ihmetellen taidemuseoita, kirkkoja ja sitä miten erilaista arkkitehtuuria kaupunkiin sisältyy. Muutaman sata metriä, kun kävelee niin rakennukset muuttuu yhtäkkiä ihan erilaisiksi.
Yksi mukavimmista kokemuksista itselleni oli kaupungin suurimman Waterstone kirjakaupan löytäminen. Jaksan aina innostua mitä ihmeellisimmistä asioista ja nyt innostuin tämän huikean ison kirjakaupan löytämisestä! Jo ensimmäinen kerros oli mun mielestä aivan loistava kattaus uutuuskirjoja ja huh, kun huomasin, että kirjoja löytyy neljästä kerroksesta 🙂 Pitkän pohdiskelun jälkeen mukaani tarttuivat sijoittajaguru Ray Dalion – Principles niminen omaelämäkerta, josta Helsingin Sanomien Jaakko Lyytinen hienosti joulukuussa kirjoitti sekä toisena Ryan Holidayn stooalaisuuteen liittyvä päiväkirja.
Lontoossa tosiaan saa ajan kulumaan. Jopa niinkin hyvin, että paluulennolta voi myöhästyä! Mä olen luonteeltani optimisti ja uskon selviäväni ties sun minkälaisista koitoksista. Torstai aamuna 8.30. aikoihin tajusin, että meidän on muuten pakko lähteä kohta, jos halutaan ehtiä koneeseen. Lähdimme kuitenkin luottavaisen hitaasti metrolle, josta matkustus Heathrow:n lentokentälle alkoi. Mulla oli sellainen uskomus, että näin modernissa kaupungissa pääsemme puolessa tunnissa Heathrow:n lentokentälle. Hommahan ei ollut näin, vaan järkytyin, kun pysäkkejä oli sen verran paljon. Matka kesti tunnin ja olimme perillä 40 minuuttia ennen lähtöä. Kentällä työkaveri lähti viemään laukkuansa ruumaan, jossa hänelle sanottiin, että ”Tähän aikaan me emme enää ota matkustajia. Myöhästyitte 5 minuuttia”. Pari kirosanaa lensi päässä ja yritin kovasti sanoa henkilökunnalle, että ehdimme tietenkin juosta koneeseen, mutta tämä ei mennyt heille läpi, kun säännöt ovat säännöt. Ymmärrän. Nyt olisi siis ”lupa odottaa”. Mutta okei – tulee ainakin aikaa istua alas, tehdä vähän keskeneräisiä hommia ja levähtää. Kunhan kotiin sitten joskus pääsisi!
Seuraava lento lähti sitten illalla ja saavuimme Helsinkiin joskus puolen yön aikoihin. Valkoinen lumi oli odottamassa pienen pakkasen kanssa ja lähdin terminaalista poistuessani maksamaan parkkihallin aikaa automaattiin. ”Jaahas, ei hyväksy korttia” mietin ja päätin, että kokeillaanpa uudestaan toisessa automaatissa – ei vieläkään..
”Huh, nyt väsyttää ja on kylmä. Käynpä heittämässä tavarat autoon ja haen sieltä lapaset ja pipon.” Olin laittanut auton parkkialueen kirjaimen muistiin ja se oli ”G”. En tästä huolimatta löytänyt autoa mistään. Kävin yläkerrassa, josta palasin alakertaan ja viimein näin autoni. Sieltä matka jatkui takaisin automaatille, josta soitin tukipalveluun, johon kerroin, että korttini ei toimi. Annoin hyvälle asiakaspalvelijalle kortin tiedot, josta sain laskun automaatille. Kiitin ja sanoin hyvät yöt tukipalvelun palvelijalle omaa sänkyäni jo miettien. Laitoin pankkikortin sisään ja kappas! Pankkikortti ei toimi. Kokeilen uudestaan ja ei vieläkään. Nyt alkaa ärsyttää!
Juoksen sisälle terminaaliin, jossa kokeilen nostaa rahaa, eikä kortti toimi edelleenkään. Kylmä hiki alkaa valua ja mietin, oliko väärin käyttää Debitiä pariin otteeseen reissussa. Toinen matkustaja tulee kokeilemaan pankkikorttia ja hänelläkään ei toimi. Okei, pankkiongelma siis! Päätän kuitenkin vielä kokeilla kerran ja saan viimein pankkikortin toimimaan. Sitten taas maksamaan parkkilaskua. Automaatilla huomaan, että äsken sählätessäni hukkasin viallisen parkkilippuni johonkin, jossa oli parkkitiedot. ”Voi juma… OK, kyllä tästä silti selvitään!” Soitin tukipalveluun, josta vastasi onnekseni tuttu naisen ääni. Sanoin, että ”Minä täällä taas. Hukkasin pankkikortin kanssa sählätessäni parkkilipun, voitko auttaa taas?”. Nainenhan auttoi ja pääsin lähtemään kotiin klo 2.00. aikoihin.
Mitä tästä opin ja mikä kannattaa muistaa? Vaikka ikuinen optimisti olenkin, ensi kerralla varmistan tarkemmin, kuinka paljon tuntemattomassa paikassa menee aikaa matkustukseen ja muistan, että jos kentälle saapuu 45 minuuttia ennen, eikä check – iniä ole tehty, sisälle ei enää pääse. Välillä päässä ärsytti, kun mikään ei toiminut, mutta kotona odottava sänky oli kyllä huikean hyvän tuntuinen ja tämä tarinahan pelkästään hymyilyttää nyt, kun tätä kirjoitan. Jos torstain fiilikset olisi voinut pukea melodiaksi, niin se kuulostaisi suurin piirtein alla olevalta kappaleelta.
Kuluneen viikon hienoin musiikkikokemus tuli taas Suomiloven kautta. Viitasen Piia on minulle ennestään tuttu kappaleestaan ”Miksi pelkäisin”, mutta nyt Piia teki sellaisen vaikutuksen, että laitoin Apple Musicin kautta koko levyn soimaan.
Viitasen Piia – Kuuletko äitini mua
Kuten lauantain Suomilove jaksossa pohdittiin, tuleeko sitä äidille sanottua kiitos tarpeeksi usein? Tämä kappale sai mut tosissaan miettimään, kuinka kiitollinen olen niin monesta asiasta omalle äidille. On ollut tilanne mikä tahansa, olen aina pystynyt soittamaan äidilleni ja hän soittelee aina ja kysyy kuulumisia. Mun äiti on äärimmäisen empaattinen ja mielettömän hauska, jonka kanssa jaksaa jutella aina vaikka kuinka pitkään. Äiti on opettanut mulle lukuisia äärettömän tärkeitä asioita, joista seuraavat tulevat ensimmäisinä mieleen:
Empatia – Uskon, että kenelle tahansa tulee hyvä olo, jos tuntee, että toinen kuuntelee aina koko sydämellään.
Nöyryys – Vaikka kuinka olisi varma, että on jostain asiasta oikeassa, kunnioitan sitä, miten nöyrästi meidän äiti tuo mielipiteensä esille eri tilanteissa.
Pyyteettömyys – Aina ei tarvitse odottaa saavansa jotain jostain hyvästä teosta.
Huumori – Asiat eivät ole aina niin vakavia, kuin ensin luullaan. Leppoisa huumori keventää aina tunnelmaa.
Tällaisia asioita meidän äiti on miljoonien muiden asioiden seassa opettanut. Nuo tulivat ensimmäisenä mieleen kenties siksi, että arvostan niitä meidän äidissä eniten ja niissä minulla on edelleen opittavaa. Makeeta, että tällainen puhutteleva biisi on tehty! Katso alta Youtubesta löytyvä musiikkivideo, tai Suomilove esitys.
Herätys uuteen aamuun ja uuteen kuukauteen. Helmikuu on lapsesta saakka ollut mun muistissa kylmän hiihtokelin täyttämä. Pakkasta näyttää nytkin olevan Korian konnuilla 10,3 astetta, joka on varsin talvinen lämpötila ja otan sen mielelläni vastaan 🙂
Egotrippi – Uusi aamu
Tästä kappaleesta on tullut parin viime viikon aikana mulle osa aamurutiinia ja heräämistä päivään. Knipi ja Mikki laulavat loistavasti yhteen ja bändi tuo tiukalla yhteensoitolla sopivan sähköisen fiiliksen, joka herättää aina pään ja kropan uuteen aamuun.
The Oatmeal – Sarjakuvasivusto
Törmäsin viime viikolla yhteen parhaimmista sarjakuvasivustoista netissä vähään aikaan. The Oatmeal on Amerikoissa kulttimainetta saava sivusto, josta löytyy luovasti tehtyjä sarjakuvia kissoista, koirista, tietokoneista ym. arkielämän asioista. Itseäni miellytti eniten alla oleva sarjakuva muiden ihmisten kohtaamisesta ja pohdinkin, että vaikka halailu onkin kivaa, menen silti tuon ensimmäisen tervehtimistyypin kategoriaan!
Runoutta
Ihmisten kohtaaminen on virkistävää, mutta niin voi olla myös tunteiden kohtaamisella. Tänä aamuna mielessäni pyörii yksi kauneimmista runoista, jota olen koskaan kuullut. Harjoittelin viime viikolla pitkästä aikaa meditointia, jota kautta tämä runo tuli mieleen:
Kutsu Mara teelle
Tämä ihmisyys on majatalo.
Joka aamu saapuu uusi vieras.
Ilo, masennus, ilkeys,
joskus hetkellinen tietoisuus tulee
odottamattomana vieraana.
Toivota ne kaikki tervetulleiksi ja viihdytä niitä! (…)
Mä olen lähes koko elämäni joitain mailapelejä harrastanut, mutta Squash oli viime torstaihin saakka sellainen peli, mitä olin lähinnä vaan ihmetellyt. Kävimme kaverini kanssa kokeilemassa peliä Kouvolan Squash-seuralla, Kuusankoskella.
Saimme tuntea, että Squash ei ole missään nimessä helppo peli, mutta pienen harjoittelun myötä se alkoikin jo vähän sujua. Kuusankoskella pelatessa tuli muutenkin tervetullut fiilis, kun saatiin kädestä pitäen opetusta pelin alkuun paikan pitäjältä, joka pariin otteeseen vielä pelin aikana ja jälkeen tuli kysymään, miten peli sujui? Asiakkaana on helppo tuollaisen palvelun jälkeen tulla paikalle uudestaan ensi viikolla, jonka teemmekin.
Kannattaa kokeilla joskus käydä pelaamassa tuota nopeatempoista, vauhdilla hien tuottavaa peliä. Mulle tuli pitkästä aikaa sellainen lapsenomainen fiilis, etten haluais ees taukoa pitää, kun on niin hauskaa 🙂 Vaikeeta se toki on ja peli näytti hirveän usein samalta, kuin alla olevassa videossa, mutta aina sitä jostain aloitetaan!
Alice in Chains – Unplugged
Tämä Unplugged keikka kuuluu niihin esityksiin, mitä haluaisin käydä katsomassa uudestaan teleporttaamalla vuoteen 1996. Viikonlopulla juttelin vanhemman sukupolven Alice in Chains kannattajan kanssa ja fiilisteltiin tätä sukupolvirajat ylittävää musiikkia. Pari vuotta takaperin soittelin bändikavereiden kanssa keikoilla samoja kappaleita, joten tänään on korkea aika pistää levy uuteen kuunteluun!
Lause, jota mietin
Löytyy Mark Nepo nimisen kirjailijan tuotos nimeltänsä – Havahtumisen kirja.
”Sinun on kohdattava ulkoinen maailma sisäisen maailmasi avulla tai olemassaolo musertaa sinut.”
Tämän toivottavasti voimaannuttavan lauseen sekä alla olevan Blues – koiran laulun myötä toivotan sinulle hyvää maanantaita 🙂
Ystäväni esitteli minulle viikonloppuna uuden bändin – The War on Drugs. Yllä oleva kappale on autoilumusaa parhaimmillaan, mutta soi myös aamun kunniaksi taustalla tähän viikkoon herättelemässä. Heidän musiikki tuo mieleen oman ikuisen lempparini Bruce Springsteenin, jonka tunnelman tämä bändi saavuttaa melodialla ja tarinankerronnallaan.
”And I’m moving on a cast Shadows on my seam I keep moving to changes”
Venla-gaalassa itseironisesti esiintynyt Osmo Ikonen on kyllä sellainen monitaituri, että… Kaveri soittaa mitä tahansa kosketin- tai kielisoitinta ja laulaa loistavasti. Veikkaan, että hän on ollut myös yksi osa SuomiLove tv-sarjan suosiota.
SuomiLove piristää kyllä jokaista viikonloppua huikeilla tarinoilla oikeasta elämästä, mahtavalla musiikilla ja mahtavilla sovituksilla, joita kehumani Osmo Ikonen vetää kyllä lähes joka viikonloppu. Tämän aamun energiat lähtevät nousuun SuomiLove bändin tekemällä sovituksella The Crashin – Still Alive kappaleesta 🙂
Sain viime viikolla luettua Derek Siversin helppolukuisen yrittäjätarinan indie-artistien levyjä myyvän CD Babyn synnystä ja historiasta. Derek kertoo kirjassaan Anything you want, miten hän lähti liikkeelle ajatuksesta, kuinka hauskaa tällaisen yrityksen perustaminen olisi. CD Baby kasvoi vauhdilla ja Derek sai jatkuvasti ostopyyntöjä isommilta firmoilta, joihin hän aina vastasi: ”Ei kiinnosta..”. Hän halusi pitää kaikki langat käsissään – halusi pitää hauskaa ja ennen kaikkea auttaa muusikoita. Kirjasta sai sellaisen fiiliksen, että tärkeintä yritystä perustaessa on muistaa, että se luodaan oikeasti muita ihmisiä varten, jotta voi palvella muita.
Yksi hauskimmista pienistä kokeiluista, mitä Derek Sivers teki CD Babya johtaessaan oli, kun hän pohti, minkälaisen sähköpostiviestin hän laittaisi asiakkailleen ostaessaan CD Babyn kautta levyn. Kokeilu oli arvatenkin menestys ja se todistaa, kuinka pienistä asioista ilo voi syntyä asiakkaalle ja nostaa huomiota, kun tehdään jotain vähän ”eri tavalla”. Annetaan tekstin puhua puolestaan:
”CD:nne otettiin hellin käsin ja steriloiduin käsinein CD Babyn hyllystä ja laskettiin satiinityynylle.
50 työntekijän tiimi tutki CD:nne ja kiilotti sen varmistakseen, että tuote oli parhaassa mahdollisessa kunnossa ennen postitusta.
Japanilainen pakkausasiantuntijamme sytytti kynttilän, ja kaikki työntekijät huokaisivat, kun hän asetti CD:nne upeimpaan kullattuun laatikkoon, jonka rahalla saa.
Järjestimme tapahtuman kunniaksi suuren juhlan ja marssimme ryhmässä postiin, jossa koko Portlandin kaupunki toivotti paketillenne hyvää matkaa! Paketti lähti teille tänä perjantaina, kesäkuun 6. päivänä, yksityisellä CD Baby -suihkukoneella.
Toivon, että nautitte ostoskokemuksestanne täällä CD Babyssä. Me ainakin nautimme.
Kuvanne on seinällämme muistona ”Vuoden asiakkaasta”. Olemme hyvin uupuneita, mutta odotamme innolla, että palaatte jälleen CDBABY.COMiin!!”
14.12. pääsin toteuttemaan mielenkiintoisen tapahtuman Mikkelin Kasarmin kampuksella Speakers Corner tapahtumassa. Toteutimme kolmen yhteisöpedagogi opiskelijan kanssa tapahtuman, johon etsimme nuoria kertomaan tarinoita omasta elämästään ja samalla asioita, joihin he haluaisivat vaikuttaa puheensa kautta. Yksi koskettavimmista tarinoista oli haminalaisen Lassi Lapin tarina, joka ylläolevasta linkistä löytyy. Lassi joutui 15-vuotiaana vakavaan mopokolariin, josta hän sai kovan tuomion: kolmannen asteen aivovamma ja viesti vanhemmille, että he joutuvat varautua pahimpaan.
Sinnikäs jääkiekkoilijataustainen Lassi taisteli kuitenkin ennustusta vastaan ja hyvien lääkärien avulla sai itsensä kuntoon. Lassi kertoi, että lääkärien seurantaraportit olivat tärkeässä osassa, kun hän pääsi konkreettisesti näkemään, miten hän paranee vähitellen.
Tässä piileekin äärimmäisen tärkeä vinkki sellaiselle, joka haluaa kehittää itseään tavalla tai toisella. Lassia kuunnelleena uskon, että se motivoi kovasti, jos näkee jostain konkreettisesta raportista omin silmin, miten on kehittynyt kuukausien aikana.
”Isn’t it funny how day by day nothing changes, but when we look back everything is different.” (c) C.S. Lewis
Kaiken kaikkiaan suuressa osassa Lassin paranemista olivat tietenkin ystävät ja perhe. Lassin tarina on selviytymistarina ja hieno sellainen, mikä kannattaa katsoa yksin, tai vaikka isommassa porukassa ajan kanssa.
Mulla on ilo tuntea loistava personal trainer nimeltä Juuso Mänttäri. Me olimme Juuson kanssa viime viikon maanantaina kuntosalilla treenaamassa ja sen treenin kulku oli ymmärrettävästi, että Juuso neuvoi ja mä olin oppipoikana 🙂 Helppo oli kuitenkin olla, kun tuli niin kiinnostavia ja selkeitä ohjeita. Juuso ymmärtää sen, että kuntoilussa ei kannata tsempata huippuvartalon saamiseen, vaan kannattaa miettiä, mitä tavoittelet ja miksi tavoittelet.
Oon Juuson kanssa ollut muutaman kerran treenaamassa ja tykännyt siitä, miten hän puhuu sen puolesta, että hyvin rakennettu kuntoilukokonaisuus tuo sulle oikeasti tosi hyvän olon. Tämä tuntuu paljon paremmalta, kuin hetkellinen laiha vatsa.
Juuso antaa myös hyviä liikevinkkejä sosiaalisen median kautta ja tälle päivälle bongasinkin tuollaisen helpon niskatreenin, mikä on tuossa yläpuolella. Kokeilkaa ihmeessä, mikäli teillä on niskan kanssa ollut ongelmia! Mulla ainakin on ollut, kun toimistotyötä teen!
Okei, lähdetään liikkeelle! Ensimmäisen viikon ajan fiilistelin paljolti musiikkia, kirjallisuutta sekä Podcastien maailmaa. Tsekkaa löytyykö mitään sua kiinnostavaa!
Työkaverini kysyi minulta: ”Onko sinulla mitään uuden vuoden lupauksia?”. Vastasin tähän, että ”Ei minulla ole koskaan ollut, koska kaikki ovat sanoneet, että eivät ne toimi.”
Rupesin kuitenkin miettimään, että miksen voisi kokeilla jotain. Uuden vuoden lupausten toimimattomuus on pelkkä uskomus, mikä minulla ja monilla muilla on. Tästä rupesikin ajattelu virtaamaan päässä ja mietin, että pitäisikö viimein julkaista oma blogi? En halunnut ihan tavallista tarinapainotteista blogia, vaan sellaisen, jossa kerään ylös parhaat ideat, kokemukset ja opit, mitä olen kokenut viikon aikana ja jaan ne kaikille muille. Hurjan kiinnostava ajatus, jota tulen nyt testaamaan.
Aion siis tämän vuoden 2018 aikana kerätä maanantai aamujen fiilistä nostamaan edellisen viikon aikana oppimiani asioita, hyviä biisejä, sarjoja, kirjoja, pelejä, tai lainauksia kirjoista, mitä mietin. Kirjoitan näitä omaksi iloksi, oppimiseksi sekä myös jollekin joka kaipaa jotain pientä positiivisuus piikkiä omaan viikkoonsa 🙂
